Goodbye PNG

Viimeiset päivät Papuassa olivat todella leppoisat. Maanantaina palasimme vanhalle tutulle Matupitille ja “hello Anette welcome back” raikuivat ympäri kylää bussin huristellessa koti-pysäkille. Oli mukava tulla takaisin. Ilta meni leikkien lasten kanssa ja tiistai tehden ruokaa aikuisten kanssa. Kalaa, riisiä, banaania ja kananmunia. Eipä mitään erikoista, mutta ei mitään erikoista täällä tarvitsekaan. 

Pojat poseeraamassa, Dominic, James, Augustin ja poika jonka nimeä en muista.

Lapset rakastivat kameroita.

Ja naurua ja ilmeilyä. 

Perhe <3

James menossa kouluun

Nainen valmistaa kaloja joita myy torilla 50 senttiä kappale. 

Tiistai-iltapäivänä suuntasimme takaisin Kokopoon, sillä lentomme keskiviikkona takaisin Richien luo olisi aikaisin aamulla, joten oli järkevämpi yöpyöä kentän lähellä. Matkalla pysähdyimme toisen maailmansodan aikana rakennetuille tunneleille, joihin Japanilaiset aikanaan piilottivat sota-aluksensa, orjien tehdessä tietenkin kaiken työn. Tunnelissa lepää edelleen neljä laivanhylkyä, ja tunnelma oli melko surullinen. Opas kertoi, kuinka monta ihmishenkeä on tunneleissa menehtynyt, ja miten rankkaa orjatyö on ollut: Papualaiset vetivät laivat monta sataa metriä telakan avulla luoliin, jolloin niiden pommittaminen olisi hankalampaa. Aika fiksua, täytyy myöntää. Matkalla takaisin päätielle, kompastuin mäessä ja yritin pitää tasapainoni tukeutuen maahan polvellani. Ilmeisesti osuin johonkin kovin terävään, sillä polvi auksei aika iloisesti ja verta oli jokapuolella. Emme odotelleet bussia vaan nostimme peukun pystyyn tielle päästyämme, ja ensimmäinen auto pysähtyi. Hyppäsimme lava-auton lavalle ja kiidimme kohti Kokopoa noin 15 kilometriä ohikulkijoiden vihellellessä ja vilkuttaessa meille. Nyt on tullut liftattuakin!

Perillä Kokopossa meitä odotti Suihku. Sinä ihana ihminen joka olet keksinyt saippuan, kiitän sinua. Ja shampoon. Ja puhtaan, juoksevan veden. Saatoin nämä kaikki elementit yhteen ja saavutin täydellisen puhtauden. Ja varmuuden vuoksi toistin elementtien yhteensaattamisen, ja saavutin vielä täydellisemmän puhtauden. Ihmeellistä, miten yhdeksässä päivässä unohtaa, miltä puhtaat hiukset tuntuvat.

Keskiviikkona lensimme vaivattomasti Port Moresbyyn ja Richie haki meidät kentältä puoliltapäivin. Gianluca sai saarella todella todella todella ikävän silmätulehduksen, joten suuntasimme lääkäriin. Hänen silmänsä oli lähes muurautunut umpeen, rähmi pahasti ja sitä oli vaikea pitää auki. Ruumiinlämpö hänellä oli vaivaiset 34,5 astetta. Olin varma antibioottikuurista, mutta lääkäri määräsi vain silmätippoja. Itse en olisi suostunut moiseen, mutta ehkä italialaisilla (Gianlucalla) on eri käsitykset terveydestä.. Toivottavasti paranee, tänään toinenkin silmä on turvonnut ja rähmii kovin. Itse olen pysynyt (kop kop) terveenä, mutta jos heräisin yhtä pahan näköisen silmän kanssa, en poistuisi lääkäristä ennekuin silmä olisi terve!

Illan vietin Richien kanssa lyöden golfpalloja mereen, jutellen elämästä, buddhismista ja matkustelusta. Teimme hyvää ruokaa, joimme viiniä ja katsoimme elokuvaa. Aamulla heräsin viideltä, jotta voisin hyvästellä Richien. Toivon hartaasti vielä tapaavani tämän sydämellisen miehen, joka niin anteliaasti ruokki ja majoitti meidät kahdesti reissumme aikana.

Richie näytti mallia :)

Nyt on siis aika sanoa hyvästit Papua-Uusi-Guinealle. Ehdottomasti eksoottisin, jännittävin ja rikkain kaksiviikkoinen jonka olen elämässäni kokenut. Parista kielestäkin jäi pari lausetta mieleen, ja paikallisten tarinat jäävät mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Ehdottomasti maa, jonne palaan retkeilyn ja hyväntekeväisyystyön perässä. :)


Matupitin kieli Kuanua ja Miokon kieli:

Huomenta - Bona Malana - Kombot

Hyvää päivää - Kake - Larap

Hyvää iltaa - Marum/Ravian - Marum

Kiitos - Boina tuna - Koina Mat


Vain Kaunua:

Nähdään myöhemmin - Yoro me ketsumulai

Minun nimeni on: Aian niegu

Miten voit? Hyvin: U boi naka? Jau boi naka

Olen väsynyt: Jao talonguan