Matka Gilin saarille oli ollut pitkä, nukuimme käytännössä koko matkan. Matkan varrella oli kuulemma jotain auton vaihtoja ja tultiin me veneelläkin, mutta koko matka meni niin silmät kiinni ettei mahda muistaa mitään. Ensimmäinen päivä meni siis sadetta pidellessä sisätiloissa ja hieman tutkien saarta.
Torstaina vuokrasimme pyörät ja poljimme saaren
ympäri noin puolessa tunnissa aina välillä pysähtyen ja ihaillen maisemia. Huomasimme, että Gili Air, pienin saari kolmesta Gilien saarista on selkeästi suomalaisten suosikki. Noin joka toinen puhui suomea!
Torstaille varasimme kuuden tunnin snorkalausretken vaivaisella 7 eurolla. Aamulla lähdimme pienellä veneellä noin 20 muun ihmisen kanssa kohti Gili Menoa ja Gili Trawangania. Veneretkeen sisältyi 4 snorkaluspaikkaa ja lounastauko Gili Menolla, jossa ruoka tuli kuitenkin itse ostaa. Toisella snorklauspaikalla näimme mitä tulimmekin etsimään, ISON kilpikonnan!!
Voi mikä onnentunne nähdä suuri kilppari vain parin metrin päässä. Muilla snorklauspaikoille näimme paljon kaloja ja eriväristä korallia. Lounastimme salaatit Menolla ja makoilimme rannalla hetken, ennen kun oli aika palata takaisin kotiin.
Lauantaina päätimme lähteä Gili Trawanganille, kuuluisimmalle, suurimmalle ja suosituimmalle saarelle. Melkein jätimme menemättä, sillä olimme kuulleet kuinka saari on tarkoitettu vain baarikärpäsille. Noh, pitää sekin kai nähdä, ja kymmeneltä saavuimme perille. Löysimme kivan hostellin melko halvalla ja henkilökunnan ollessa hauskoja pikkupoikia, jäimme suosiolla. Nälän yllättäessä meidät, menimme kivaan pikkuraflaan syömään salaatit. Sonja sai salaattiinsa kananmunia, ja mietti hetken tulisiko niitä syödä, sillä viimeksi kun olemme kananmunia syöneet, oli Aneten pää vessanpöntöllä melko hyvän aikaa. Tuleekohan tästä nyt ruokamyrkytys, olivat Sonjan sanat hänen syödessä keitettyjä munia salaatin kera. Syteen tai saveen! Sitten menimme kuolemaan rannalle ja lähes välittömästi alkoi Sonja voivotella vatsaansa. Ajattelimme sen olevan vain aurinko joka teki tepposia. Anette uiskenteli vedessä kuin kala ja tapasi suomalaisen pojan, joka kertoi sairastaneensa ruúokamyrkytyksen jo pariin otteeseen saarella. O ou.. Muutaman tunnin makoilun jälkeen palasimme hostellille, jossa Sonja lysähti saman tien sängylle makoilemaan. Ja sit läks; tyttö painui laatoitushommiin vessaan. Anette katseli vierestä, kuinka toveri koki täsmälleen saman kuin mitä itse oli kokenut reilu kuukausi takaperin. Noh, ei muu auttanut kun nukkua oloa pois. Anette tapasi neljä suomalaista Seinäjokilaista ja illasti hiedän kanssaan. Olipas outoa puhua suomea muiden kuin Sonjan kanssa!
Ruokamyrkytyssalaatit ja vielä hymyilyttää!
Aamulla olo oli jo hieman parempi ja päätimme hypätä ensimmäiseen veneeseen pois saarelta takaisin kotiin eli Balille. Kiitos Gilien saaret, erityisesti Air. Trawangan, never again!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti