Paljasjalkaisten kylä - Matupit Island

Saimme mahdollisuuden yöpyä paikallisten kylässä, Matupitissa joka on vain muutaman kilometrin päässä Rabaulista. Saari on vain kivenheiton päässä tulivuoresta, joka purkautui tuhoten suurimman osan kaupungista vuonna 1994. Saavuimme kylään, ja tutustuimme isäntäämme Robertiin. Mikä ihana mies hän onkaan! Lähdimme kävellen kiertämään kylää, ja hän kertoi minulle tarinoita kylästään. Vuonna 94 joko lauantaina tai sunnuntaina,Robert ei muista, annettiin kyläläisille varoitus että tulivuori purkautuu. Robert evakuoi perheensä pois kylästä, mutta jäi itse kotikyläänsä, pitämään huolen että kaikki pääsisivät kylästä pois. Maanantaina tuli kuulemma maailmanloppu. Paljon hän ei pystynyt heikon englannin sanavaraston takia kertomaan, mutta ilme kertoi että kokemus oli ollut kammottava. Siitä lähtien kyläläisiä on palannut kotiinsa, tuhoutuneisiin kotehinsa siis, ja rakentaneet pikkuhiljaa uusia. Tiet täällä ovat edelleen mustaa tuhkaa, mutta kasveista ja puista ei ole pulaa. 

Robert Tavurnurin edustalla

Papualaisilla on erittäin ällöttävä tapa pureskella erästä pähkinää ja sekoittaa siihen jotain valkoista pulveria, jolloin pähkinä toimii kuin huumeena. Kaikkien paikallisten suut ovat punaisina koko ajan ja he sylkvät punaista sylkeä pitkin poikin, sillä jokin (?) reaktio muuttaa pähkinän punaiseksi. No, olen oletettavasti huono sanomaan ei uusille kokemuksille, joten kun Simon tarjosi pähkinää eli betel nutia, otin sen ilomielin vastaan. Pureskelin vahvan kuoren auki, ja pistin pähkinän suuhun. Ensimmäinen reaktio oli kuvotus, sillä pähkinä oli tosi pahaa. Pahanmakuista puuta, ollaan kaikki varmaan joskus nakerreltu keppejä pienenä.. Jatkoin pureskelua ja mietin, minkä ihmeen takia tätä tehdään.. Sentään siideri on hyvää! Sitten sain pienen vihreän kepin käteen, ja Robert käski kastaa sen valkoisessa pulverissa (myöhemmin opin, että pulveri on poltettua ja jauhettua KORALLIA!) ja sitten puraista valkoinen osa ja sekoittaa se pähkinän kanssa suussa. Ja tätä jatkettiin kun vihreä keppi oli syöty, suu oli täynnä punaista sylkeä ja teki mieli sylkeä. Sitten syljin ja kammoksuin omaa oksettavaa sylkeäni ja punaista suutani. Suuni en tuntenut mitään, ikenet olivat täysin tunnottomat, kurkku tuntui ahtaalta ja muutenkin kumma olo. Mutta paikalliset rakastivat sitä, nauroivat ja vilkuttivat kun tajusivat, että suuni oli punainen pähkinästä ja olin vielä tolpillani. Katsotaan nyt, kokeilenko uusiksi! 

Betelnutin värjäämä kieli

Regina, Miriam ja Novi :)

Törmäsimme paikallisiin lapsiin, jotka puhuivat melko hyvää englantia. Nimeksi he kertoivat Regina, Miriam, Mariko ja Novi. He liittyivät seuraamme, haroilivat hiuksiani, hiplailivat korviksiani ja sormuksiani ja kikattelivat keskenään. “Rain is coming”, sanoi yksi 9-vuotias tyttö kaksi minuuttia ennen päälle räjähtävää sadetta. Itse en ollut huomannut kun pilviä taivaalla. Menimme sateensuojaan jatkamaan keskusteluja niin lasten kuin Robertin kanssa. Hän kysyi kotimaastani ja kertoi omastaan. Miten täällä tehdään pahoja asioita, ja kyseli tehdäänkö meillä. Surukseni oli minun kerrottava kouluammuskeluista, puukotuksista, perheriidoista jne. Robert oli järkyttynyt. Aika ironista, ottaen huomioon kuinka vaarallinen PNG mukamas on. Toisaalta minun käsitykseni on, että olen maailman sydämellisimmässä maassa. :)

Novi ja Miriam

Novi ja Regina

Jatkoimme matkaamme lasten kanssa, ja kinastelimme kumpi on kivempi, valkoinen vai ruskea tukka ja valkoinen vai ruskea iho. Tietenkään kukaan meistä ei ollut tyytyväinen omaansa! Nauroimme ja kutittelimme toisiamme, ja hetken olin aivan pieni lapsi itsekin.

Illalla odottelimme jotain. Tai emme välttämättä odotelleet, kunhan vain olimme tekemättä mitään noin 4 tuntia. Juttelin ohikulkijoille, leikin lasten kanssa, leikin pienten pentujen kanssa.. 

Aina peukku pystyssä!

Pentu nimeltä Takur

Lapset poseeraamassa

Olin täysin rauhassa, mikä tuntui erilaiselta rauhassa ololta kuin esimerkiksi olen tuntenut balilla, katsellen merelle ja odottaen hyviä kelejä. Nyt olen niin kaukana kotoa, etten ole ennen ollut. Söimme pimeän tullen avotulella keitettyä riisiä ja tonnikalaa, ja maistoimme paikallisten omaa ruokaa; jotain kasvista, kookosmaitoa ja keitettyjä banaaneja. Ruoka tehtiin hiljaisuudessa, tai jos oli asiaa, kuiskittiin ja hihitettiin hiljaa. Sitten oli iltatoimien vuoro ja siinä olikin länsimaalaisen prinsessa-Aneten sormi suussa. Ei siinä mitään, kyllähän mä asuin ausseissa kodissa, joka vilisi hämppiksiä ja torakoita.. Mutta kun kylän ainoa wc on haiseva puucee jonka istuimella vilisee torakoita, tulee raja vastaan meikäläisellä siinä. En tiedä mikä oli pahinta, haju vai se että tiedät, että torakka saattaa löytää tiensä ties minne, jos istahdat pöntölle. Puskaan siis niin kun kuuluukin, ja HYVILLÄ MIELIN NUKKUMAAN!! Perhe on sen verran ihana, että sain nukkua sängyssä heidän nukkuessa maassa patjoilla! Aamulla onkin vuoro kiivetä surullisenkuuluisalle tulivuorelle Tavurnurille! :)

Paikallista ruokaa ja kooksmaidon puristamista.